Hae tästä blogista

tiistai 19. kesäkuuta 2012

---

Muutama päivä on taas vierähtänyt ja on aika päivittää kuulumisia. Ensinnäkin on tosi kuuma, eikä eväänsä passaa liikauttaa tai tulee heti hirveen kuuma. Aattelin, että tänään voisin mopata täällä, mutta taitaa jäädä toiseen kertaan. Tämä ja eilinen päivä (ma-ti) on koulusta vapaata ylioppilaskirjoitusten vuoksi.

Lauantaina oli niin ikään todella kuuma. Lauantaiaamuna käytiin äidin ja kahden koiran kanssa aika pitkällä lenkillä, käveltiin tuonne vuorille. Tänä kesänä ekaa kertaa sitten paloivat käsivarret ja rintakehä. Oli vähän pilveilevä (mutta todella kuuma!) ilma, joten ajattelin, ettei aurinko niin pahasti ota. Käytiin päivällä myös ostamassa grillattavia ja mukana kauppareissulla oli ensimmäistä kertaa myös isä! Lauantai-iltana mentiin Debon kanssa Süßenissä Summer Rock Festivalissa. Siellä soittivat Spend A Sent, Dezemberkind ja Unicore. Ensimmäinen oli suosikkini. Kaikki musiikki oli hyvää, myös olut ja currywursti. En juurikaan jutellut muiden kanssa, kun oli huono kuuluvuus ja tunsin oloni vähän ulkopuoliseksi, kun kaikilla oli omat jutut menossa.

Sunnuntaina sitten grillattiin, jonka jälkeen illalla lähdettiin Deborahin kaverin luokse katsomaan jalkapalloa. Saksa voitti Tanskan 2:1. Parvekkeella istuskeltiin ja pelin jälkeen tyypit jutteli kaikesta. Olin kyllä ihan pihalla, koska kaikki puhuivat niin nopeasti. Olo oli ulkopuolinen, kun en osannut mitään sanoa sitten mihinkään. Välillä täällä onkin hetkiä, jolloin miettiin, että miksi ihmeessä olen täällä. En ole mikään maailman sosiaalisin ihminen ja uusien ihmisten kanssa on aina vähän ongelmia jutella.

Eilen maanantaina käytiin Saksan suurimmassa huvipuistossa, Europe Parkissa. Olin jo viisaampi ja laitoin aurinkorasvaa ja lisäksi myöhemmin päivällä pidin ohutta kauluspaitaa päällä, kun iho on vielä vähän herkkänä. Mukana olivat minä, isä, äiti, Deborah ja yksi kaveri. Siellä oli ihan hirveesti vuoristoratoja ja lopussa pää ei enää kestänyt mennä tyttöjen kanssa pariin viimeiseen. Päivä oli kaikenkaikkiaan tosi kiva, vaikka ennen kotiinlähtöä olin aika kuollut. Onneksi sain autossa jo nukuttua, koska edeltävän yön unet jäivät 4-5 tuntiin. Käytiin illalla huvipuistosta tullessa syömässä italialaisessa ravintola-pizzeriassa. Söin pizzan, ja oli kyllä hyvää. Oli kiva syödä yhdessä ulkona ja tajusin lähes kaiken mistä puhuttiin ja otin osaa keskusteluun! :) Ainoa häiritsevä tekijä oli se, että aluksi työntekijät katsoivat jalkapalloa ja tv oli aika isolla, ja vielä italiaksi. Kun ottelu oli ohi, tv laitettiin onneksi pienemmälle. Päivä oli kiva ja illalla olin tosi väsynyt. Nukkumaan mennessä tunsin yhä olevani vuoristoradassa... ja oli kuuma, mutta sain ihan hyvin kuitenkin nukuttua.

Nyt lähdetään äidin kanssa kauppoille ostamaan mulle aurinkorasvaa ja juomista sekä tarvikkeita salaatin tekoon. :)

Anne


4 kommenttia:

  1. Hei!
    Minäkin olen 4 viikon kesävaihdossa, Renningenissä Eberhardtien tykönä. (Löydät minut siitä listasta jos kiinnostaa.)
    Olen seuraillut sun blogia vaihtosi ajan. Lähinnä vertailumielessä, tä(missä tässä näppäimistössä on y?? :D)ytyy tunnustaa, niinkus että miten muilla täällä menee.
    Niin tätä aihetta "ulkopuolisuuden tunne" ajattelin nyt oikein kommentoida - vertaistukea nääs! Ittellänikin se tunne vallitsee melko usein välitunneilla ja muuten isommassa porukassa pyöriessä, lienee normaalia. Minäkään en kyllä millään muotoa kuulu niihin yltiösosiaalisiin ihmisiin, jotka ovat ensitapaamisesta lähtien kaikkien kanssa kuin vanhoja tuttuja (olisi ihanaa kyllä olla semmoinen, luontevasti, mutta en vaan ole). Ja kun en puhekielistä saksaa paljoa ymmärrä, vielä vähemmän tuotan itse, niin sivustakatsojan roolihan on välttämätön. Ja kyllä, minäkin olen muutamaan otteeseen miettinyt, että mitä minä täällä oikein teen.
    MUTTA sitten minä mietin niitä mahtijuttuja: linnavierailua, saksalaista vanhaa kaupunkia täynnä myyntikojuja (♥), saksaksi suoritettuja pidempiä jutteluita (itse kyllä käytän englantiakin, kolmen kurssin saksanopeilla ei vielä kaikki irtoa) jne... Ja sitten sen aina muistaa, mitä ihmettä minä täällä teen. :)

    Hauskaa vaihtoa sulle sinne, mieti asian lukemattomia valoisia puolia! (No hyi miten opettavaisen kuuloinen teksti tuli, anteeksi. :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sittenhän olet aika lähellä, kun minä olen täällä Donzdorfissa! Totta on, että täällä puhutaan paljon Schwäbishe-Dialektia, jota on vaikea ymmärtää. (Olen tosin oppinut jo jotain). Porukassa tyypit puhuu toisilleen lisäksi niin nopeasti, että on tosi vaikea tajuta mitään. Viime kesänä, kun oli vasta 3 kurssia käytynä, olisi ollut tosi vaikea pärjätä pelkästään saksalla, eli ymmärrän täysin englannin kielen käyttösi. Nyt 6 kurssia käytyäni osaan sanoa lähes kaiken, mitä on tarvis tai haluan. Joskus vähän elekieltä mukaan, jos ei muista/tiedä jotain sanaa. Vaikka kirjoitinkin, että sitä miettii, että mitä ihmettä mä täällä teen, niin en vaihtaisi tätä kokemusta pois. Pari viikkoa vielä jäljellä ja aion tsempata, että puhuisin muille koulussa enemmän. Alkaa mennä jo vähän paremmin. :)

      Hauskaa loppuvaihtoa myös sinulle! :)

      PS. Tämmösiä murrejuttuja oon oppinut täällä:
      - isch = ist (machsch = machst... jne.)
      - heim = nach Hause
      - daheim = zu Hause
      - worum = warum
      - noi/nee/nö = nein
      . . .

      ja tietysti nämä
      ne = eine
      n = ein
      nen = einen (näitä esim. Facebookissa)

      Joo no olipas taas kiinnostavaa :D

      Poista
  2. Niin et tietenkään tätä reissua pois vaihtas, en ajatellu edes, mulla vaan lähtee tuo kirjottaminen aina vähän lapasesta... :D

    Joo Schwäbisch on paha. Etenkin tämän perheen isän puheesta ei meinaa saada mitään selkoa, jotenkin niin liudentuneita kaikki äänteet. Tosin sitten esim. kemianopettajamme varoitti minua Schwäbischistään, mutta hän puhui murteella hitaammin, joten ymmärsin paremmin. Mulle siis ehkä se puhenopeus on kuitenkin suurempi haaste kuin murre.

    Ja wow sää oot tehny tieteellisiä havaintoja murteesta. :O Mää vaan yritän ymmärtää jotain. :D Noit/neet/nööt ainakin oon kyllä minäkin huomannu, ja niitä käytän ittekin sujuvasti, niinkun suomessakin: voi vaan päästää suustaan jonkin kielteisen äänteen ja se ymmärretään eiksi, tykkään. :D
    Niin no murteesta vielä semmonen jännä yksityiskohta, että perheen äiti sanoi, että gucken olisi hieman Schwäbischiä, kun taas schauen on sitten enempi Hoch-Deutschia, jännää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Gucken on selkeesti puhukielinen sana, enkä tiedä hyväksyttäisiinkö sitä esim. ylppäreissä, pitää kysyä saksan opelta :P

      Mulla taas isää on tosi helppo ymmärtää, kun se on oikein skarppina, että puhuis mahd. paljon Hochdeutschia. :) Mä en ymmärrä parin open puheista juuri mitään, koska ne puhuu niin nopeasti ja murteella. Psykologian ope puhuu ihanan hitaasti, ah! Ja taloustieteen ope puhuu aikalailla kirjakieltä :)

      Vielä vähän Schwäbishiä, josta oli eilen illalla isän kanssa puhetta:
      gee = kennst du
      gaa = kannst du
      warsch = weißt du
      En vaan tiiä miten ne kirjotetaan (eihän niitä ole tarkoitettukaan kirjoitettaviksi), mutta kuitenkin :D Tais noita olla vielä enemmänkin.

      "Ich hatte ein schlechtes Tag, warsch"
      Äiti sanoo noita aika usein puhelimessa... :)

      Poista